Kirjonta (syksy 2011)

"Tavoitteena on opiskella kirjontapistoja sekä kirjonnan yhdistämistä tuunaukseen. Tuunauksella uudistetaan jokin vanha tekstiili esim. paita, kankainen laukku tms. kirjomalla kuvio siihen. Opitaan peruskirjontapistoja sekä hyödyntämään ompelukonetta kirjonnassa."

Kirjontaa harjoiteltiin kirjailemalla oma nimi puuvillakankaalle ja tekemällä pieni kirjontatyö merinovillahuovalle.

Pöllö-kännykkäkotelo:

Nimilappu käsityöpussiin:

 Olen tehnyt aika paljon kirjontatöitä, ja tämä osuus opintoja oli minulle erityisen mieleinen. Kirjonta on hitaudessaan terapeuttista. Kirjontapistoja tehdessään voi tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua. Isoäitiemme ja isoisoäitiemme taidonnäytteitä olivat nimikoidut liinavaatteet, kirjotut pöytäliinat ja vaikkapa kangasnenäliinat, joiden kulmassa on kirjotut nimikirjaimet ja joiden päärmeet on ommeltu käsin. Nykyihmisestä tuntuu vähän omituiseltakin, että arjen käyttötekstiileihin nähtiin niin paljon vaivaa.

Varsinaiseksi työksi ajattelin alun perin kansanomaisella peittokirjonnalla kirjottua sohvatyynyä. Olen ihastellut pidemmän aikaa rekipeittoja ja haaveillut toteuttavani sellaisen. Piirsin useita luonnoksia sohvatyynyä varten, mutta en ollut niihin lainkaan tyytyväinen. Lisäksi en onnistunut löytämään sopivaa ohutta peittokirjontaan sopivaa villalankaa opintojen aikataulussa. Näin päädyin tekemään pienemmän työn, johon pystyin soveltamaan peittokirjontaa, eli kirjotut lapaset. Lapasten materiaaliksi valitsin opintojakson hengessä pesukoneessa vanutettua villaneuletta.

Olen tehnyt aikaisemmin useita kämmekkäitä ja lapasia villahuovasta hyvin yksinkertaisella tavalla piirtämällä kädestä kaavan. Päätin kokeilla tässä työssä uudenlaista kaavaa. Lähtökohtana käytin taannoin ostamiani lapasia, mutta muunsin kaavoja kuitenkin vähän yksinkertaisemmiksi niin että lapanen koostuu vain kahdesta kappaleesta:

Työn lähtökohtana oli iloisen väriset kukat ja köynnöstävät varret ja lehdet. Suomalaisissa rekipeitoissa värimaailma on ollut hillitty johtuen ehkä siitäkin, että langat ovat käsittääkseni olleet usein kasvivärjättyjä. Oma värimaailmani sai inspiraatiota Suomenlahden eteläpuolelta virolaisesta rikkaasta kirjontaperinteestä.En tehnyt työstä varsinaista luonnosta, vaan päätin rakentaa lapasen koristelun muutaman selkeän kuvion ympärille ja kirjoa lapasen kämmenselän täyteen koristeita kirkkailla ja iloisilla väreillä.


















 

Kirjontalangat ovat ohutta Pirkka-lankaa ja käsityöliikkeissä myytäviä villakirjontalankoja, joista käytin koko langan sijasta 2-3 säiettä. Pistoina on käytetty varsipistoja, ketjupistoja, linnunsilmäpistoja, aitapistoja ja erilaisia laakapistoja. Lapasen osat yhdistettiin toisiinsa koneompeleella. Lopuksi ompelin reunaan pykäpistoja.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Lapanen ei tosin ole malliltaan täydellinen vaan kämmenen puolella peukalon juureen tuntuu jäävän liikaa kangasta. Kaavaa voi seuraavassa kokeilussa muokata paremmin istuvaksi. Kirjonta onnistui sen sijaan erittäin hyvin.

Kokeileva käsityö (syksy 2011)

Kokeilevassa käsityössä kokeilimme mm. muovipussien sulattamista ja sulatetun muovipussin käyttämistä materiaalina kasseihin tai pussukoihin. Tavoitteena oli tehdä asuste vapaavalintaisella "kokeilevalla" tekniikalla.

Itse tein runsaasti kokeiluja muovipussien sulattamisesta. Kokeilein ohuita ja paksuja muoveja, verkkomaisia hedelmäpusseja, pitsiliinoja jne. En kokenut tekniikkaa kovin inspiroivaksi vaikka sinällään onkin kiehtovaa, että muovipusseillekin löytyy uusiokäyttöä. Kokeilin myös leikata muovipussista suikaletta ja virkata siitä kukkia.

Kotona tein erilaisia kokeiluja vanhoista kirjansivuista. Päällystin muovirasioita kirjansivuista revityillä suikaleilla decoupage-tekniikalla ja opettelin tekemään paperisuikaleista helmiä.

Harjoitustyönä tein kaulakorun vanhasta kirjasta tehdyistä "helmistä" ja sulatetuista muoveista tehdyn rintakorukukan. Molempiin koruihin on yhdistetty myös kierrätysnappeja:

Tuunaus (syksy 2011)

Tuunauksen lähtökohdaksi otin kirpputorilta ostamani Benettonin villapuseron, joka oli jo valmiiksi hieman vanunut. Pesin sen tavallisessa pesuohjelmassa 40 asteen lämpötilassa, jolloin pusero huopui tiiviiksi.

Puseron hihat käytin kirjottujen lapasten materiaalina. Vartalo-osasta tein tyttärelleni liivin. Etuosan kirjoitusta korostin nappirivillä. Pääntielle ja kädenteille ompelin punaisella villalangalla pykäpistoja.

Jäljelle jääneestä villapaidasta olen käyttänyt paloja mm. koskettelukirjan valmistamisessa ja askartelussa.

Rottinkipunonta (kevät 2011)

Rottinkipunonnassa tutustuttiin punonnan perustekniikkaan ja erityisesti rottinkiin punontamateriaalina. Ensimmäisenä työnä punoimme korin, jonka pohja tehtiin pyöreästä koivuvanerilevystä. Korin seinä punottiin kolmen punoksella ja reunapäätös oli kolmen parin reunapäätös.

Seuraavaksi tein pienen korin, jossa harjoittelimme pohjan aloittamista punomalla. Korin seinä tehtiin kahden punoksella.

Punonta oli tekniikkana mielenkiintoinen ja sitä voisi kokeilla muillakin materiaaleilla. Kurssin jälkeen olen tutkaillut ihan uusin silmin oman kodin ja kaupoissa myynnissä olevia koreja: miten ne on valmistettu ja millä tekniikalla ne on päätelty.

Risupunonta (kevät 2011)

Risupunonta oli minulle  taas uusi tekniikka. Materiaalina käytetään tuoreita koivunoksia, mielellään rauduskoivua, ja rautalankaa. Ensimmäiseksi ongelmaksi uhkasi muodostua materiaalin hankkiminen, mutta onneksi opettajamme loihtivat ensimmäiselle opetuskerralle monta pussillista oksia. Aloitimme sormien verryttelyn tekemällä sydämenmuotoisen koristeen. Rautalanka päällystettiin keskikohdasta aloittaen molempiin suuntiin pienillä risunipuilla ja sidottiin rautalangalla. Päällystetty rautalanka taivutettiin sydämen muotoon ja koristeeksi laitettiin värillinen hiottu lasinpala.

Isompana työnä tein ylöspäin levenevän ruukun, joka aloitettiin avonaisella spiraalialoituksella. Rautalankaloimia oli neljä. Kun työn sai alkuun ja muutaman kierroksen tehtyä, se eteni mukavasti.

Viimeisenä työnä tein pallon, joka koottiin kolmesta samankokoisesta ympyrästä, jotka sidottiin liitoskohdista pallon muotoon ja päällystettiin eripituisilla risuilla. Valmiit työt ovat alla olevassa kuvassa, josta näkee että koivunrisujen punaruskea väri on korostunut niiden kuivuessa.

 

Risupunonta oli inspiroivaa. Risut ovat ilmainen, ekologinen materiaali, joita on helppo löytää, eikä punontatöihin tarvitse tehdä erityisiä tarvikehankintoja. Kahden päivän aikana oppi tekniikkaa sen verran, että sen jälkeen on helppo tehdä omiakin kokeiluja.

Kurssilla oli inspiraatiolähteenä Tarja Heikkilän kirja Risua ja rautalankaa. Kirjassa esitellään paitsi lukuisia ideoita ja ohjeita risutöihin myös risutöiden kulttuurihistoriaa. Perinteiset luudat ja saunavihdat edustavat suomalaisten risutöiden pitkää perinnettä.

Neulominen (syksy 2010)

Neulontaosiossa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa neulevaate kasvivärjätyistä langoista.

Tilasin yli kymmenen vuotta sitten monta kiloa villalankaa luonnonväreissä kasvivärjäyskokeiluihin Suupohjan kehräämöstä. Luonnonvalkoista ja harmaata lankaa olen värjännyt monena kesänä ja minulla on hyvä valikoima kasvivärjättyjä lankoja keltaisen, punaruskean ja vihreän eri sävyissä, mutta en ole oikein löytänyt käyttöä näille langoille. Lisäksi minulla on värjättyjen lankojen lisäksi runsaasti värjäämätöntä ruskeaa ja harmaata lankaa.

Olen värjännyt lankoja muun muassa veri- ja verihelttaseitikeillä (punaisenruskeat sävyt), krapilla (tummemmat ja vaaleammat punaruskeat) ja lupiinilla (vihreä). Keltaisen sävyjä on syntynyt mm. kangastatilla ja pietaryrtillä.

Joistakin värjäyksistä olen kertonut Martan blogissa enemmän: pietaryrtillä, lupiinilla ja poimulehdellä sekä saunakukalla ja krapilla.

Mallitilkku, jossa näkyy käytettävissä olevat värit.

Työni ensimmäinen lähtökohta oli, että halusin käyttää runsaasti värejä eli värjäämieni lankojen koko valikoimaa. Toinen lähtökohta tuli siitä, että Suupohjan kehruutehtaan kolmisäikeinen karstalanka on paksuhkoa (neuletiheys 19 silmukkaa sileää oikeaa = 10 cm puikoilla numero 4). Lisäksi lanka on hieman epätasaista. Lanka on 100-prosenttista villaa, ja siitä neulottu vaate on lämmin. Tästä johtuen päädyin tekemään ulkoiluneuleen: hieman A-linjaisen villatakin, joka peittäisi reilusti lantion ja jossa olisi riittävästi väljyyttä, että alle mahtuu vaikkapa fleecetakki. Lisäksi takissa voisi olla huppu.

Luonnos neuletakista

Työn suunnitteluun tarvittiin lisäksi tarkat mitat, joiden perusteella piirrettiin neuleesta pienoiskaavat. Osa piirsi luonnollista kokoa olevat kaavat, joita käytettiin apuna neulomisessa. Tämä olisi ollut viisasta minunkin projektissani.

Etu- ja takakappaleet on neulottu yhtenä kappaleena kädenteille asti. Työ on aloitettu neulomalla kaikki punaruskean sävyiset dominoruudut (8 kappaletta). Näissä ruuduissa oli kussakin aloituksessa 31 silmukkaa. Seuraavan kerroksen ruudut on poimittu aloituskerroksen ruutujen reunoista. Kolmannella kerroksella osassa ruuduissa oli kaksi silmukkaa vähemmän.Viimeinen ruutukerros koostui puolikkaista, yläreunastaan avoimista ruuduista, joista poimin silmukat ja jatkoin neulomista sileänä oikeana neuleena. Vyötärön kohdalla sivusaumassa on tehty sivuissa muutama kavennus.

Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, napituskaitaleen silmukat jätettiin odottamaan. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli tarpeetonta, mutta tuossa vaiheessa yhtenä napituskaitaleen vaihtoehto oli monivärinen kaitale, jonka toteuttaminen edellyttäisi kaitaleen neulomista erikseen. Päädyin kuitenkin tekemään yksivärisen ruskean napituskaitaleen, joka olisi syntynyt helpommin vartalokappaleiden neulomisen yhteydessä.

Neuletakki rakentui lopulta monen yrityksen ja erehdyksen kautta. Hihoista tuli ensin liian leveät. Myös kädentien ja hihan pyöriön muotoilu epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä ja neule "pussitti" kädentiellä. Valmiista neuleesta oli onneksi helppo laskea, kuinka paljon siinä oli ylimääräisiä silmukoita, ja sen jälkeen piti vain laskea kavennukset ja silmukkamäärät kädentietä ja hihan pyöriötä varten uudelleen. Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että olisi sittenkin kannattanut tehdä sovituskaavat ensin.

Huppu keskeneräisenä

Suurimmaksi haasteeksi osoittautui huppu. Sen suunnittelussa käytin lähtökohta valmiita vaatteita ja neuleohjeita, joista tutkin miten ja millaisella rakenteella huppu on toteutettu. Huppu syntyi mittaamalla, laskemalla ja viime kädessä yrityksen ja erehdyksen kautta. Hupun reunan viimeistelin i-cordilla, joka on neulottu kiinni reunaan. Tällaista viimeistelyä en ollut kokeillut aikaisemmin.

Valmis neuletakki

Villatakin napit on takin luonnonläheiseen henkeen sopien puiset. Niiden materiaali on omenapuuta ja ne hankittiin Martin markkinoilta käsityökoululaisten Viron matkalla.

Olen neulonut paljon ja olen teknisesti taitava neuloja. En ole kuitenkaan juuri suunnitellut neulevaatteita ja opin tässä osiossa paljon neulotun vaatteen suunnittelusta ja suunnittelussa huomioon otettavista asioista. Koska tekniikka oli minulle mieleinen ja ennestään tuttu, haukkasin ehkä liian ison palan neulontaosion tuntimäärään nähden. Kontaktiopetuksessa en saanut riittävästi tukea esimerkiksi hupun suunnitteluun, joten työ eteni tekemällä ja purkamalla ja osittain tästä johtuen neuleen valmiiksi saattaminen kesti yli vuoden verran.